Eurovaaliehdokkaiden vastaukset

Animalia ja SEY esittivät europarlamenttivaalien ehdokkaille kysymyksiä koskien heidän näkemyksiään eläinsuojelusta. EU säätelee yhä voimakkaammin eläinsuojelun toteutumista Suomessakin. Siksi on tärkeää, että ehdokkaat ovat valmiita ottamaan kantaa myös eläinsuojelua ja eläinten hyvinvointia koskeviin kysymyksiin.

Esitetyt kysymykset olivat:
1. Elävien teuraseläinten kuljetusajalle ei ole Euroopan Unionissa määrätty maksimikestoa. Tulisiko Euroopan Unioniin määrätä kahdeksan tunnin maksimiaika teurastettavien eläinten kuljetuksille?

2. Tulisiko elävien teuraseläinten kuljetukset kieltää EU:sta sen ulkopuolelle eläinsuojelusyistä?

3. Tulisiko EU:n eläintuotannolle jaettavia maataloustukia suunnata erityisesti eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon?

4. Karjankasvatus edistää ilmastonmuutosta enemmän kuin maantieliikenne koko maailmassa. Tulisiko kasvispainoitteisen ruokavalion edistäminen ottaa merkittäväksi osaksi EU:n ilmastopolitiikkaa?

5. Suomessa vaaditaan, että teuraseläimet on tainnutettava ennen verenlaskua tai uskonnollisissa teurastuksissa samanaikaisesti verenlaskun aloittamisen kanssa. Tulisiko vaatia, että kaikki EU:ssa teurastettavat eläimet on tainnutettava ennen teurastusta tai vähintään yhtä aikaa sen kanssa (ns. rituaaliteurastukset)?

6. EU-maista Iso-Britannia sekä Itävalta ovat lainsäädännöllä kieltäneet turkistarhauksen maassa. Tulisiko turkistarhaus kieltää kaikissa EU:n jäsenvaltioissa?

7. Uusi koe-eläindirektiivi ei todennäköisesti tule sisältämään täyttä kieltoa apinoiden käytölle koe-eläiminä, vaikka parlamentin jäsenten enemmistö kannatti apinakokeista luopumista äänestyksessä syksyllä 2007. Tulisiko apinoiden käyttö koe-eläiminä kieltää EU:ssa kokonaan?

8. Tulisiko EU:n suunnata lisääntyvässä määrin rahoitusta eläinkokeita korvaavien menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon ?

9. Euroopan Unionista puuttuu yhteinäinen lemmikkieläinten kohtelua ja hyvinvointia koskeva lainsäädäntö. Tulisiko tällainen luoda Euroopan Unioniin?

10. Laittomasta rajojen yli kuljetettavat ja myytävät eläimet ovat sekä eläinsuojeluongelma että aiheuttavat tautiriskejä. Tulisiko lemmikkieläinten laittomaan kauppaan puuttua nykyistä tiukemmin?

Edustajien kokonaiset vastaukset kommentteineen näet vastaajan nimeä klikkaamalla.
=kyllä  =mahdollisesti =ei
 
Vastaukset on jaettu kahdelle sivulle. Loput puolueista ja ehdokkaista löydät täältä.
 
 
Itsenäisyyspuolue (IPU)

   Paikkakunta 1.  2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10.
Markku Henneken Nurmes
Mirjaleena Isoaho Lempäälä                    
Kai Keskumäki (sit.) Tampere                    
Lea Launokari Kirkkonummi                  
Aune Mänttäri Hamina
Harri Nordling Helsinki                    
Mauri Nygård Kokkola
Antti Pesonen Alajärvi
Merja Renvall Sottunga                    
Sinikka Tyynelä Jyväskylä                    
                       

Kansallinen Kokoomus (KOK)

  Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Heikki Kauppi  Helsinki                     
Anne Linnonmaa
 Helsinki                    
Johanna Manninen Jyväskylä
Ukko Metsola Helsinki
Sirpa Pietikäinen
 Hämeenlinna                    
Tuulikki Ukkola
 Oulu                    

Kristillisdemokraatit (KD)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Jorma Jussila      
 Kangasala                     
Teuvo V. Riikonen Savonlinna

Köyhien Asialla

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Irina Andonov Espoo                    
Maija Lehtonen Espoo                    
Christer Mether Helsinki                    
Keijo Palonen Vantaa                    
Terttu Savola      
Espoo                     
Henri Tervonen Oulu                    
Terhi Törrö Oulu                

 
Perussuomalaiset (PS)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Kike Elomaa Masku
Jaana Sankilampi
 Kajaani                     
Freddy Van
Wonterghem
 Kotka                    

Ruotsalainen Kansanpuolue (RKP)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Jarl Ahlbeck
 Turku                     
Ann-Sofi
Backgren
 Korsnäs                    
Tom Biaudet
 Ranska                    
Nina af Enehjelm
 Helsinki                    

Suomen Keskusta (KESK)

   Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Pekka Myllymäki Mynämäki
Hannu Takkula Rovaniemi
Timo Tapaninen
 Posio                     
Helena Tornberg Liminka

Yhteislistoihin kuulumattomien valitsijayhdistysten ehdokkaat

  Paikkakunta  1.  2.  3.  4.  5.  6.  7. 8. 9. 10.
Liisa Sulkakoski
Turku

Vastaukset jatkuvat täällä.
 
<-Takaisin vaalisivulle