Sirpa Puhakka, Vasemmistoliitto

Europarlamenttivaalit 2009

1. Elävien teuraseläinten kuljetusajalle ei ole Euroopan Unionissa määrätty maksimikestoa. Tulisiko Euroopan Unioniin määrätä kahdeksan tunnin maksimiaika teurastettavien eläinten kuljetuksille?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Kyllä se on hyvä tavoite. Se estäisi pitkiä kuljetusmatkoja Euroopan laidasta toiseen. Ainoa vaikeus on siinä, että Suomessa teurastamot ovat niin harvassa, että sitä on Suomessa vaikeata noudattaa. Tätä voidaan kuitenkin ratkoa sillä, että pidetään lepotaukoja. Toinen vaihtoehto olisi pienempien tila- ja pienteurastamoiden tukeminen. Tämä tukee myös lähiruuan tuottamista.

2. Tulisiko elävien teuraseläinten kuljetukset kieltää EU:sta sen ulkopuolelle eläinsuojelusyistä?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Eläinten kuljetukset tulee kieltää EU:n ulkopuolelle. Esimerkiksi jopa Suomessa silloin, kun Liettua ei vielä ollut EU:ssa, kerättiin vanhoja kipeitä hevosia ilmaiseksi ja vietiin ne salaa Liettuaan teurastettavaksi. Nytkin on epäilyjä, että rahdataan salaa eläimiä joihinkin maihin. Valvontaa eläinkuljetuksissa tulee tiukentaa.

3. Tulisiko EU:n eläintuotannolle jaettavia maataloustukia suunnata erityisesti eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Maataloustukea tulee kohdentaa nykyistä enemmän niin eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon kuin tukemaan lähi- ja luomuruuankin tuottamista. Ylimitoitettuja mammuttihankkeita ei tule tukea.

4. Karjankasvatus edistää ilmastonmuutosta enemmän kuin maantieliikenne koko maailmassa. Tulisiko kasvispainoitteisen ruokavalion edistäminen ottaa merkittäväksi osaksi EU:n ilmastopolitiikkaa?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Kasvispainotteinen ruokavalio tukee oikein suunnattuna ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tätä tulisi kaikin tavoin edistää, myös osana EU:n ilmastopolitiikkaa. Vaatimukset kasvihuonepäästöjen tiukentamisesta EU:ta kohtaan ovat kasvamassa; tässä on hyvä sauma ottaa asia esiin.

5. Suomessa vaaditaan, että teuraseläimet on tainnutettava ennen verenlaskua tai uskonnollisissa teurastuksissa samanaikaisesti verenlaskun aloittamisen kanssa. Tulisiko vaatia, että kaikki EU:ssa teurastettavat eläimet on tainnutettava ennen teurastusta tai vähintään yhtä aikaa sen kanssa (ns. rituaaliteurastukset)?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Kyllä myös uskonnollisista syistä teurastettava eläin on tainnutettava. On kuitenkin parempi, että päästään edes kompromissiin, jossa eläin tainnutetaan ja pistetään peräkanaa kuin ettei tainnuteta lainkaan ja mahdollisesti tehdään salaa teurastuksia. Eläimen kannalta kompromissikin on parempi.

6. EU-maista Iso-Britannia sekä Itävalta ovat lainsäädännöllä kieltäneet turkistarhauksen maassa. Tulisiko turkistarhaus kieltää kaikissa EU:n jäsenvaltioissa?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Turkistarhauksen kieltämisen helpottamiseksi tulee laatia suunnitelma, jolla luodaan korvaavia elinkeinoja.

7. Uusi koe-eläindirektiivi ei todennäköisesti tule sisältämään täyttä kieltoa apinoiden käytölle koe-eläiminä, vaikka parlamentin jäsenten enemmistö kannatti apinakokeista luopumista äänestyksessä syksyllä 2007. Tulisiko apinoiden käyttö koe-eläiminä kieltää EU:ssa kokonaan?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
En ole eläinkokeiden kannalla. Tämä saattaa olla epärealistista. Apinoiden käyttö koeläiminä tuntuu erityisen julmalta, mutta ei minulla ole tähän "tieteellistä" perustetta.

8. Tulisiko EU:n suunnata lisääntyvässä määrin rahoitusta eläinkokeita korvaavien menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon ?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
On tärkeää hakea eläinkokeita korvaavia menetelmiä niin pitkälle kuin mahdollista. On tuettava vaihtoehtoisia menetelmiä etsivää tutkimusta poliittisin päätöksin.

9. Euroopan Unionista puuttuu yhteinäinen lemmikkieläinten kohtelua ja hyvinvointia koskeva lainsäädäntö. Tulisiko tällainen luoda Euroopan Unioniin?

Vastaus: mahdollisesti
Kommentti:
Lainsäädäntö voisi ainakin teoriassa parantaa eläinten asemaa ns. "ei eläinsuojelumaissa", mutta valvonta on tietysti ongelmallista. EU-komissio tekee jatkuvasti EU eläinsuojelutarkastuksia tuotantoeläintiloilla ympäri EU:ta. Näihin eläinsuojelutarkastuksiin voisi ottaa mukaan myös kotieläinten tarkastuksia (eläinkaupat, kennelit ym.).

10. Laittomasta rajojen yli kuljetettavat ja myytävät eläimet ovat sekä eläinsuojeluongelma että aiheuttavat tautiriskejä. Tulisiko lemmikkieläinten laittomaan kauppaan puuttua nykyistä tiukemmin?

Vastaus: kyllä
Kommentti:
Tarvitaan valistusta ja taas kerran valistusta. Tarvitaan poliittisten tahojen ohella myös media mukaan. Ihmiset ostavat ”pimeitä” kissanpentuja, rahtaavat Viipurin koiria jne. Pitäisi olla järkeä, ettei olla mukana levittämässä erilaisia tauteja. Suomessa pimeään kauppaan ovat tarttuneet terveystarkastajat ja eläinlääkärit, mutta syytteiden laita on niin ja näin. Näyttää siltä, että pimeän kaupan seurauksia ei oteta vielä tarpeeksi vakavasti, vaikka panepidemiat lisääntyvät.