Suomen Kristillisdemokraatit

Animalia ja SEY esittivät eläinsuojelua koskevia kysymyksiä sekä puolueille että niiden jokaiselle kansanedustajalle.
Suomen Kristillisdemokraattien kaikki kansanedustajat ovat puolueen vastauksen alla listattuna. Edustajan nimeä klikkaamalla pääset hänen henkilökohtaisiin vastauksiinsa koskien eläinsuojelua.

Kansanedustajat

1. Miten ja kuinka aktiivisesti puolueenne toimii eläinsuojelun edistämiseksi?

Puolueemme puoluekokouksen hyväksymässä tavoiteohjelman linjauksessa todetaan mm. ”Suomen tulee kehittää elintarviketuotannon eettisyyttä ja toimia eläinten kohtelun parantamiseksi koko Euroopan unionissa. Eläinten kaupallinen kuljettaminen maihin, joissa ei ole toimivaa eläinsuojelulainsäädäntöä, tulisi kieltää. Eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien käyttöä tulee edistää toimeenpanemalla Maa- ja metsätalousministeriön työryhmän esitykset asiasta.”. Puolueen kansanedustajat toimivat omissa valiokunnissaan linjauksen pohjalta.

2. Mitä puolueenne pitää suurimpina epäkohtina eläinsuojelussa Suomessa?

Eläinsuojeluvalvonnan resurssit ovat pienet ja keinovalikoima esim.
toistuvien eläinsuojelurikosten estämisessä riittämätön.

3. Onko puolueenne mielestä Suomen eläinsuojelulaki riittävällä tasolla? Miksi on tai ei ole?

Em. keinovalikoima esim. toistuvien eläinsuojelurikosten
estämisessä riittämätön.

4. Onko puolueenne mielestä eläinsuojeluvalvonta hoidettu Suomessa riittävän hyvin? Jos ei, miten tilannetta pitäisi mielestänne parantaa?

Resursointi on riittämätön ja siten valvonta ei ole kattavaa.

5. Onko puolueenne sisällä erillistä ryhmää, jolle eläinsuojeluasiat kuuluvat?

Ei ole.

6. Kotieläintuotanto on yksi merkittävistä ilmastonmuutosta edistävistä tekijöistä. Pitäisikö eläinten hyvinvointia ja ympäristönsuojelua edistää ruokapoliittisella linjauksella, joka edistäisi nykyistä kasvis- ja luomupainoitteisempaa ruokailua?

Erityisesti luomutuotannon edellytyksiä tulisi parantaa ja linjata ruokatuotannon strategia tuleville vuosikymmenille. Kyseessä on samalla tavalla strateginen linjaus kuin esim. energian tuotannossa ilmastopolitiikan kannalta.

7. Mikä on puolueenne kanta turkistarhaukseen ja tarhauksen tukemiseen yhteiskunnan varoin, esim. investointitukien ja lomitusjärjestelmien kautta?

Puolueemme ei ole ottanut erityistä kantaa turkistarhaukseen, mutta kyseessä on elinkeino, jota koskevat maatilatuotannon lomitusjärjestelmät ja elinkeinotuet.

8. Panostaako valtio puolueenne mielestä riittävästi koe-eläinten määrän vähentämiseen ja eläinkokeiden vaihtoehtojen kehittämiseen?

Maa- ja metsätalousministeriö on linjannut toimenpiteitä vaihtoehtoisten menetelmien edistämiseksi, mutta käyttöön otto on ollut hidasta.

Suomen Kristillisdemokraatit
www.kristillisdemokraatit.fi
 
Kyselyyn vastanneet kansanedustajat:
Taulukosta näet koosteena Animalian ja SEY:n toteuttamaan kyselyyn vastanneiden kansanedustajien vastaukset. Vihreä=kyllä, keltainen=tyhjä, punainen=ei. Kysymykset ehdokaskohtaisine vastauksineen saat auki edustajan nimeä klikkaamalla. Samalle sivulle on listattu myös edustajan tekemät eläinsuojeluun ja eläimiin liittyvät valtiopäivätoimet kaudelta 20072011.

   1.  2.  3.  4.  5.  6.  7.  8.  9. 10. 11. 12.
Leena Rauhala                         
 

Muut puolueen kansanedustajat:
Edustajan nimeä klikkaamalla näet edustajan tekemät eläinsuojeluun ja eläimiin liittyvät valtiopäivätoimet.

Sauli Ahvenjärvi
Jouko Jääskeläinen
Sari Palm
Päivi Räsänen
Peter Östman

<-Takaisin